Pyhä Nainen Akatemia
Planetaariset Linjaukset
Vuodelle 2026
Lämpimästi tervetuloa luomaan katsaus tulevaan vuoteen 2026 ja mitä se pitää astrologisesti sisällään!
Vuosi 2026 on numerologisesti vuosi numero 1 (2+0+2+6), jossa aloitamme kollektiivina täysin uuden syklin alun. Kiinalaisessa kalenterissa astumme tulihevosen vuoteen, joka kutsuu meitä uuteen nousuun, rohkeuteen, intohimoon, itsenäisyyteen ja dynaamiseen liikkeelle lähtöön. Hevosen vuosi kysyy meiltä myös kurinalaisuutta, luottamusta ja kärsivällisyyden hallitsemista.
Menneenä vuonna jopa viisi planeettaa päätti vanhan syklinsä ja astui uuteen merkkiin. Myös tämä tuo meille totaalisen energiavaihdon, ja moni asia tuntuu tänä vuonna uudelta ja freesiltä, mikä tuo toivottua uutta happea, energiaa ja mahdollisuuksia tullessaan.
Oletko valmis uuteen nousuun?
Kaiva kalenteri esiin ja merkkaa itsellesi ylös seuraavat päivämäärät:
⚜️
02.01.2026
CHIRON PÄÄTTÄÄ PERÄÄNTYMISENSÄ
Chiron, haavoittunut parantaja on ollut peruutusasetelmissa viime heinäkuun lopulta saakka Oinaan tähtimerkissä. Tämä mennyt puoli vuotta on nostanut pintaan itsetuntoon, itsen arvostamiseen ja identiteettiin liittyviä haavoja, tarjoten meille mahdollisuuden tarkastella itseämme ja sitä kuka olemme, ja parantaa syvimpiä sisäisiä kerroksiamme. Chironin lähdettyä taas eteenpäin, saamme tilaa nähdä, kuka meistä on tämän puolen vuoden aikana tullut ja saamme syvemmän rauhan itsemme kanssa.
⚜️
26.01.2026
NEPTUNUS SIIRTYY UUDELLEEN OINAASEEN
Neptunus käväisi Oinaassa ensimmäisen kerran jo viime vuoden keväällä, mutta siirtyi takaisin Kaloihin lokakuussa. Nyt tuo jakso on päättymässä, ja saamme uudelleen tulta allemme.
Neptunus herättelee taiteellisia ja intuitiivisia lahjojamme ja aloittaa huiman 13 vuoden jakson toteuttaa luovia projekteja, tehdä taiteellisia ulostuloja sekä keskittyä mystisiin, intuitiivisiin ja henkisistä ulottuvuuksista ammentavaan tekemiseen. Oinaan tulienergiassa tämä vuoteen 2039 saakka kestävä jakso on unelmien kausi taiteilijoille, mystikoille, luovan alan toimijoille ja kaikille niille, jotka haluavat tuoda luovat lahjansa maailmaan! Tämä kausi kutsuu meitä kuuntelemaan myös yhä syvemmin planeettamme omaa kutsua: mitä Äiti Maa unelmoi maailmaan syntyväksi meidän kauttamme.
⚜️
13.02.2026
SATURNUS SIIRTYY OINAASEEN
Jo kahden viikon kuluttua Neptunuksen siirtymisestä, myös Saturnus liittyy Neptunuksen seuraksi Oinaaseen. Yhdessä ne muodostavat konjunktion 20.02. Oinaassa, mikä voi olla yksi isoimpia resetointihetkiä tässä vuodessa.
Saturnus Oinaassa auttaa meitä mestaroimaan itsemme oikein syvimmän kautta. Tämä on meille ja meidän elämäntehtäville kutsu todelliseen itseoivallukseen. Saturnus viihtyy Oinaassa aina 11.04.2028 saakka.
⚜️
17.02.2026
AURINGONPIMENNYS & UUSIKUU KALOISSA + KIINALAINEN UUSI VUOSI
Hyvä kun olemme Saturnuksen ja Neptunuksen siirtymistä selvinneet, niin meitä odottaa jo auringonpimennys uudenkuun päivänä, sekä samalla vaihdamme kiinalaisessa kalenterissa Käärmeen vuodesta Tulihevosen vuoteen. Tämä on merkittävä energiavaihto, johon haluamme olla valmiita. Ennen tätä vaihdosta haluat päättää kaikki vanhan syklin asiat, ja tulla kirkkaaksi siitä, että mitä otat hevosen selkään mukaasi uuteen sykliin! Auringonpimennys ja uudenkuun maagiset energiat vielä omalta osaltaan voimistavat tätä vaihdoksen energiaa. Muutoin pimennyspäivälle ei kannata latailla isoja manifestointeja, vaan päinvastoin laskeutua ennemminkin meditaatioon ja hiljaisuuteen.
⚜️
3 MERKURIUKSEN PERÄÄNTYMISJAKSOA
26.02.-20.03.2026 Merkurius perääntyy Kaloissa
29.06.-23.07.2026 Merkurius perääntyy Ravussa
24.10.-13.11.2026 Merkurius perääntyy Skorpionissa
Merkurius perääntyy tämän vuoden jaksoillaan vesielementin merkeissä, minkä myötä on odotettavissa tunteiden pinnalle nostoa ja puhdistusta. Jos jokin on ollut sisällämme patoutuneena, näiden peruutusjaksojen aikana kaikki tulee pintaan tunnettavaksi ja koettavaksi mitä syvimmässä määrin, jotta sydämemme saa laulaa vapaana ja myötätuntoisena.
⚜️
4 AURINGON- JA KUUNPIMENNYSTÄ
17.02.2026 Auringonpimennys Vesimiehessä
03.03.2026 Kuunpimennys Neitsyessä
12.08.2026 Auringonpimennys Leijonassa
28.08.2026 Osittainen kuunpimennys Kaloissa
Pimennykset ovat otollista aikaa meditoida, hiljentyä ja antaa pimennysenergioiden lipua ohi. Pimennykset voivat myös näyttää asioista uusia, yllättäviä puolia ja kääntää asiat päälaelleen. Pimennysajankohdat eivät ole otollista manifestaation aikaa, vaan ennemminkin sisäisen kontemplaation aikaa.
⚜️
25.04.2026
URANUS SIIRTYY KAKSOSIIN
Uranus, tuo taivaankannen revoluutioplaneetta, tulee tuomaan kommunikaatioon, tietoliikenteeseen, sosiaaliseen mediaan, televisioon ja kaikkeen mediaan ja julkaisualustoille käänteentekeviä uudistuksia. Kun tämä jakso päättyy vuonna 2033 meillä on todennäköisesti täysin uudistuneet tavat kommunikoida, välittää tietoa ja informaatiota ja olla yhteyksissä toisiimme. AI tulee muuttamaan tavanomaisen arkemme, kommunikaation ja tiedonkäsittelyn, ja tarvitaan yhä enemmän medianlukutaitoa, fyysistä kanssakäymistä, humaaniutta, empatiaa ja ihmislähtöistä kanssakäymistä kaiken teknologian vastapainoksi.
⚜️
19.06.2026
CHIRON SIIRTYY HÄRKÄÄN
Chiron Härässä näyttää meille syvimmät haavamme suhteessa nautintoon, rahaan, vaurauteen, ruokaan ja hedelmällisyyteen. Chiron kutsuu meitä kohtaamaan viimeisetkin häpeän tunteemme, itsemme uhraamisen ja pelkomme omasta riittämättömyydestä ja arvottomuudesta, ja muistamaan oman voimamme. Tämän jakson aikana, 19.9. saakka, on suotuisaa hakeutua opettajien, mentoreiden ja koulutusten pariin, joissa saat parhaan mahdollisen tuen Chiron Härässä teemojen käsittelyyn.
⚜️
29.06.2026
JUPITER SIIRTYY LEIJONAAN
Jupiter tekee näyttävän esiintulon Leijonaan kesäkuun lopussa. Jupiter Leijonassa saa meidät kesän huipussa ilmaisemaan itseämme leikkisämmin, rohkeammin ja dramaattisemmin, ja sisäinen kuningattaremme astuu esiin. Tässä yhtälössä pääsemme tarkastelemaan sekä huomionhakuista egoamme, että avaamaan sydämemme todelliselle johtajuudelle, avosydämisyydelle ja anteliaisuudelle. Leijona kehrää, kun se saa olla hyödyksi ja avuksi muille omien lahjojensa avulla. Tämä transiitti tapahtuu vain 12 vuoden välein, joten tämä tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi!
⚜️
26.07.2026
MAAPALLON KUUN YLÄSOLMU - KORKEIN KOHTALO - SIIRTYY VESIMIEHEEN
Tämä on yksi vuoden 2026 merkittävimmistä päivistä, kun maapallon oma Kuun yläsolmu siirtyy puolentoista vuoden jälkeen Kaloista Vesimieheen.
Samalla, kun teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja AI valtaa maailman, tämä tuleva jakso saattelee meidät kollektiivisti yhä enemmän yhteisölllisyyttä, humaaniutta, aitoutta, hyväntekeväisyyttä ja uusia sydäntietoisia innovaatioita kohti. Meistä ei ole tulossa koneita. Meistä tulee ihmisiä, jotka elävät korkeimmassa yhteydessä planeettaamme palvellen.
Kuun yläsolmu Vesimiehessä alkaa myös purkaa vanhentuneita, jähmeitä rakenteita ja instituutioita, ja valheellisia valtarakenteita, jotka eivät ole linjassa uuden sydäntietoisen planeetan kanssa. Se mikä nyt murtuu ja kaatuu, on planeettamme ja ihmiskunnan korkeimmaksi parhaaksi - mutta meidän täytyy pitää visio isommassa kuvassa, jotta ymmärrämme tapahtumien korkeamman logiikan.
Kuun alasolmu Leijonassa vie meitä samaan aikaan puhdistelemaan sukulinjoja ja maaperiä ja rakentamaan taivasta maan päälle omien elämiemme kautta. Samalla vanhan maailman hierarkinen ylhäältä alaspäin -johtamismalli jää maailmassa taka-alalle, ja sydäntietoinen, humaani johtajuus saa yhä enemmän jalansijaa.
⚜️
03.10.2026
VENUS PERÄÄNTYY SKORPIONISSA JA VAA'ASSA
Venus käynnistää 40 päivän perääntymisjakson Skorpionin ja Vaa'an tähdistöissä ja vie meidät alisen maailman matkalle. Venus valaisee ensin seksuaalisuuden, kuoleman ja uudelleensyntymän teemoja Skorpionissa, ja sitten auttaa meitä Vaa'an merkissä vapautumaan kaikesta siitä, mikä ei meitä enää palvele uudelleensyntymän myötä. Venuksen alisen maailman matka on aina syvä matka itseemme, joka auttaa meitä kuulemaan sisältämme kumpuavan aidon äänemme ja kutsumuksen korkeampaan yhteyteen.
Vuonna 2026 olemme kollektiivisti vedenjakajalla, kuin uuden ja vanhan maailman välissä astumassa aivan uuteen tapaan olla ja elää planeetalla. Edessä on ennennäkemättömiä uudistuksia samalla, kun teemme sekä syvää sisäistä uudellenlinjausta ja puhdistusta, että avaudumme uusille mahdollisuuksille, esiin, näkyväksi ja uuteen nousuun tulihevosen selässä!
Tämä on se vuosi, kun päätämme planeetan hyvinvoinnin suunnasta ja saamme tilaisuuden olla yhdessä luomassa tietoista uutta maata omilla valinnoillamme, energiallamme, teoillamme ja sillä mitä maailmaan tuomme. On yhdessä luomisen aika yksilöllisten lahjojemme ja ominaisuuksiemme kanssa!
Olkoon Vuosi 2026 sinulle todellisen menestyksen, runsauden, luovuuden ja vapauden vuosi tulihevosen matkassa!
Lämmöllä,
Deepthi
PS.Tässä 4 ihanaa mahdollisuutta tukea omaa polkuasi vuonna 2026: