Varcas: Saturnus ja Pluto perääntyvät Kauriissa loka-marraskuuhun 2019

Hei Siskoni,

Alla oleva astrologisia liikkeitä selvittävä artikkeli on julkaistu jo toukokuussa, mutta halusin julkaista sen nyt myös omilla sivuillani, jotta voimme heijastella elämäämme taaksepäin sekä valmistautua tämän tietyn syklin kulminoitumiseen paljon puhutussa ajankohdassa 12./13.01.2020. Uusi 30 vuoden kehityssykli on silloin alkamassa, ja vanhan purkamisen viimeiset, intensiivisetkin vaiheet ovat nyt käsillä.

Deepthi

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

SATURNUS JA PLUTO PERÄÄNTYVÄT KAURIISSA LOKA-MARRASKUUHUN 2019
 
Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
3.5.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
VARJO VALAISTAAN
 
Mitä tapahtuu tammikuussa 2020?
 
Ehkä tiedät jo, että meillä on tulossa suuri hetki 12./13.1.2020, jolloin Saturnuksen ja Pluton yhtymä Kauriissa on merkkinä uuden kehityssyklin alkamisesta, joka kestää 30 vuotta. Vaikka yhtymän varsinainen ajankohta ja sen lähipäivät saattavat hyvinkin esitellä mielenkiintoisia haasteita (lisää siitä lähempänä tuota ajankohtaa!), varsinainen merkitys on sen olennaisuus ihmiskunnan evoluutiokehitykselle tulevina vuosina. Kun Karman herra (Saturnus) kohtaa Alimaailman herran (Pluto) kunnianhimoisessa, vastuullisessa ja käytännöllisessä maamerkissä (Kauris), tiedämme, että meitä pidetään tilivelvollisena siitä, miten tuputamme omaa tahtoamme maailmaan, otamme vastuun valinnoistamme ja käyttäytymisestämme, käytämme auktoriteettia ja reagoimme siihen sekä käsittelemme yleisesti aineellista maailmaa.
 
Huhtikuun 2019 viimeisellä viikolla ensin Pluto ja sitten Saturnus alkoi perääntyä Kauriissa. Tämä tapahtuma sanelee sen, että kun ne lopulta muodostavat yhtymänsä tammikuussa 2020, se tapahtuu vain kerran, eikä useita kertoja muutaman kuukauden kuluessa. Tällainen yksittäinen asetelma heijastaa intensiivistä, mutta suhteellisen lyhytaikaista uudelleenkalibrointia, joka asettaa meidät uudelle polulle nopeasti ja vähän armoa tuntien! Meille ei anneta aikaa sopeutua, kokeilla kepillä jäätä tai sipsutella varpaillamme pois mukavuusalueeltamme. Kuin lintu jonka hyvää tarkoittava emo työntää pois pesästä, meidän täytyy vain oppia lentämään siivillämme. Ja me opimme. Toisaalta tämä yhtymä ei ole se apokalyptinen hetki, jota jotkut ehkä pelkäävät, vaan eräänlaisen sisäisen maailmanlopun mahdollisuus – sen varjoitsen syrjäyttäminen, joka on tuputtanut rajoittavia tapojaan ja rakenteitaan meille niin kauan, että tuskin edes tiedämme sitä olevan.
 
Varjoitsen syrjäyttäminen
 
Sekä Saturnus että Pluto oli yhtymässä eteläsolmun kanssa alkaessaan perääntyä huhtikuussa, mikä varoittaa meitä vanhojen ja hyödyttömien tapojen elvyttämisriskistä tulevina kuukausina. Mutta jos käytämme tämän ajan pohdiskeluun, uudelleenjärjestäytymiseen ja valmistautumiseen uuteen, merkitykselliseen alkuun 2020, menneisyydestä voi tulla lannoite nykyisyyteen, rikasta ja tuottavaa tulevaisuutta varten.
 
Tämä allianssi Kuun eteläsolmun kanssa valaisee ne pelot, tunteet ja halut, jotka muodostavat varjoitsen. Se voi olla järkyttävää ensin – uhka sisältä joka meidän täytyy pitää loitolla. Tarkoituksenaan pitää meidät pienenä ja turvassa, pelko kalvaa meitä kaikilla kamalilla asioita, joita voi tapahtua, jos uskallamme puhua omaa totuuttamme, seurata halujamme tai myöntyä sille, kuka todellisuudessa olemme elämän "hyväksyttävyyskuoren" alla. Mutta Saturnuksella ja Plutolla ei ole aikaa tuollaiselle pikkusieluiselle ajattelulle. Niiden täytyy saada meidät heräämään itsellemme – karvoineen päivineen. Valmiiksi ja halukkaaksi ottamaan vastaan sen vapauden ja vastuun, joka tulee horjumattomasta sitoutumisesta totuuteen. Toukokuusta marraskuuhun ne kehottavat meitä, jokseenkin intensiivisesti, hyväksymään monimutkaisen varjoitsemme ihmisyyden ydinaspektiksi – se ei ole mikään kamala mielenhäiriö, joka on parasta sivuuttaa.
 
Hassu asia varjossa on, että meillä kaikilla on sellainen, ja enimmäkseen sen sisältö on sama kuin kaikilla muillakin. Mutta harvat ihmiset haluavat myöntää sen! Yksityiskohdat voivat vaihdella vähän, mutta periaatteessa se on tavallista vihan, himon, kateuden, rampauttavan haavoittuvuuden, pelon, arvottomuuden, ahneuden, kiukun suota, plaa plaa plaa … Yksinkertaisesti piilotamme sen, mikä meille kaikille on yhteistä, mutta jossain matkan varrella olemme päättäneet, että olemme ainoa, jolla on näitä tuntemuksia, ja meidän täytyy todella varmistaa, ettei kukaan muu saa selville sitä – muuten on piru irti!! Näin estämme kollektiivisesti ketään muuta myöntämästä sitä ja varmistamme, ettei kukaan mainitse, mitä oikeasti tapahtuu pinnan alla jokseenkin kaikilla kaikkialla!
 
Sallimme varjon eristää meidät ja saada häpeämään hiljaiseksi. Kiellämme ne osamme, jotka eivät sovi siihen, kuka haluamme olla, ja toivomme, että ne pysyvät hiljaa. Tämä prosessi tuntuu siistiltä ja tehokkaalta, mutta käytännössä se ei toimi kovin hyvin. Energia joka käytetään pitämään kaikki piilossa (myös itseltämme!), on haaskattua energiaa. Se on kuin sähkölaitteen pitäminen kytkettynä ja kuluttamassa sähköä, kun emme tarvitse sitä. Se on kallista ja tarpeetonta. Kaikki energia on kallisarvoista ja sitä täytyy kunnioittaa.
 
Mutta eikö ole arveluttavaa, että kaikki myöntävät oman varjonsa? Mitä jos emme pysty kontrolloimaan sitä sitten, kun se kaikki on ulkona?!
 
Varjon myöntäminen ja hyväksyminen ei ole sama asia, kuin sen mukaan toiminen, mitä usein tapahtuu tiedostamattomuuden ja kieltämisen tilasta – ei tietoisella aikomuksella. Sen myöntäminen, että haluat tehdä jotain, ei ole sama asia kuin sen tekeminen. Tiettyjen tunteiden tunnustaminen ei ole sama asia, kuin niiden mukaan toimiminen. Se voi kuitenkin vapauttaa huomattavaa jännitettä ja mahdollistaa meille sisäisten tarpeidemme paremman käsittelemisen. Varjon normalisoiminen pelastaa meidät tukahdutuksen tyrannialta. Radikaalin hyväksynnän ja kiihkeän myötätunnon tuominen haavoihin, jotka alun alkaen ovat aiheuttaneet kieltämisen, mahdollistavat tietoisen tarkoituksellisuuden stressiaikoina. Tämä auttaa vahtimaan poikkeavaa käyttäytymistä, ei kannusta siihen. Varjo kontrolloi meitä niin kauan, kun se on piilossa. Me kontrolloimme sitä, kun tilanne on kääntynyt ja tiedämme, mitä siellä on ja miksi. Kuten Carl Jung havaitsi: "Ennen kuin teet tiedostamattomasta tietoista, se ohjaa elämääsi ja kutsut sitä kohtaloksi."
 
Kyllä, tämä voi olla konstikasta sisäistä työtä, ja jos tarvitsemme tukea siinä, ei ole ehdottomasti häpeä etsiä sitä. On tärkeää, että hoivaamme itseämme syvempään sisäiseen lahjomattomuuteen sillä tavalla, kuin meidän täytyy. Psykoterapia, homeopatia, akupunktio ja kehoterapiat (monien muiden tekniikkojen joukossa) voivat edistää prosessia. Mutta niin voi myös kuppi teetä hyvän ystävän kanssa, joka voi kuunnella meidän puhuvan totuuttamme ja silti rakastaa meitä sen päätteeksi. Ja jos tuo hyvä ystävä on kissa, koira tai muu karvainen kumppanisi, sekin voi tuoda oman spesiaaliviisautensa pöytään! Ei ole mitään yhtä tapaa tehdä tätä työtä ja saada takaisin aito itsemme. Löydämme jokainen oman tiemme omana aikanamme. Saturnus ja Pluto ainoastaan muistuttavat meille, että tuo aika saattaa olla nyt, ja ojentavat ohjaavan kätensä, vaikkakin synkiltä ja vaikeilta vaikuttaviin paikkoihin.
 
Siis tämän vuoden loppuosa on parasta käyttää sen normalisointiin, minkä me kaikki jaamme, ja sen hyväksymiseen ilman hössötystä tai fanfaareja, että meillä kaikilla on näitä hankalia taipumuksia. Se on pelkästään osa ihmisenä olemista, ei mikään kamala mielenhäiriö, joka täytyy pitää piilossa henkensä uhalla! Vihaa, mustasukkaisuutta, masennusta, kiukkua, epätoivoa, väkivaltaisia impulsseja, himoa – mitä tahansa se onkin, mitä et myönnä, niin voit olla varma, että on tuhansia, jotka eivät myönnä samaan asiaa!! Ja vaikka tämä kaikki voi kuulostaa vähän dramaattiselta ja loihtia kuvia mutkikkaista romahduksista, se voi oikeasti olla hyvin draamatonta "näin se vain on", jos haluamme sen olevan. Koska siinä itse asiassa on koko pointti: emme ole erilainen siksi, että meillä on tätä sisäistä synkkyyttä. Se minkä uskomme eristävän meidät ikuisiksi ajoiksi, on ironisesti se asia, joka tekee meistä kaikista samanlaisia! Pelkästään sen hyväksyminen, että kaikki tämä sotku tulee ihmisenä olemisen myötä, voi neutralisoida koko tuska- ja stressitaakan silmänräpäyksessä!
 
Kun puhdistamme varjoamme, puhdistamme elämäämme …
 
Kohdatessamme nyt todelliset tunteemme, muutoksesta voi tulla vääjäämätöntä Saturnuksen ja Pluton paiskatessa kättä tammikuussa. Näin ollen tämä niiden yhteinen perääntymisaika tarjoaa tilaisuuden tehdä sisäisiä muutoksia – tunnustus täällä, hyväksyminen tuolla, kääntyminen kohti jotain, minkä pelkäämme nähdä – ennen kuin elämme oman totuutemme kaikesta riippumatta. Tammikuun tullessa siltoja saattaa tosiaankin palaa, mutta on myös uusia polkuja kuljettavaksi ja uusia alueita, joille iskeä lippumme ja joita kutsua omaksemme.
 
Totuus ei tietenkään tule aina sievässä pikku paketissa. Jos etsimme sitä, olemme jo kylväneet kieltämisen siemenet. Totuus sisältää kaiken ja on harvoin suoraviivaista tässä ristiriidan ja paradoksin maailmassa. Totuus itsestämme on monimutkainen ja epämiellyttävä. Ristiriitainen luontomme sanoo yhtä ja tekee toista, kumpaakin yhtä vilpittömästi. Sitä me olemme, rakastava ja torjuva samalla hetkellä, rauhallinen ja vihainen, viisas ja kuitenkin impulsiivinen ja ajattelematon. Sitä me olemme, henkinen ja aineellinen olento, jumaluuden läpitunkema ja samalla sidottu muodon ja halun fyysiseen maailmaan.
 
Tämän vuoden lopun ajan meitä kehotetaan kulkemaan polkua, jolla on sudenkuoppia. Meidän täytyy ehkä pudota niihin löytääksemme, mikä on totta ja mikä ei, kuka olemme ja kuka emme. Löytömme voivat ravistella meitä ytimeen saakka ja haastaa sen, kuka uskomme olevamme. Mutta tuossa haasteessa lepää syvin totuus: kun kosketamme olemuksemme pohjaa, kaikki paradoksit ratkeavat yksinkertaiseksi toteamukseksi "tämä olen minä", ilman anteeksipyytelyä, puolustelua tai selittelyä.
 
Pelosta inspiraatioon
 
Tulevien kuukausien tapahtumat voivat valaista pelkomme siitä, että toiset tuomitsevat todelliset kasvomme. Saturnus ja Pluto tökkivät haluttomuuttamme olla, kuka olemme, ja elää uskomuksemme ilman vilppiä tai pintakiiltoa, ja ne paljastavat, missä välttelemme täyden vastuun ottamista elämästämme. Ne esittelevät radikaalimman vaihtoehdon: vastakohdan paineelle sopeutua yhteiskuntaan, pysyä hiljaa tai puhua vain "oikeita" asioita "hyväksyttävällä" tavalla.
 
Tarve sulautua joukkoon ja olla osa jotain suurempaa, on määrittävä voima ihmispsyykessä. Entisaikoina se oli ainoa tapa varmistaa selviytyminen. Yksinkulkeminen oli varma polku suojattomuuteen ja kuolemaan. Nykyään monia on siunattu tilaisuudella tavoitella omia totuuksiaan, mutta silloinkin etsitään edelleen toisten vahvistusta niiden arvolle. Mahdollisuus seistä täysin yksin – paljaana mutta omaa viisauttamme puolustaen – on hyvin järkyttävä, ja vaikka monet pyrkivät ruumiillistamaan tuollaisen vapauden, harva yksilö tekee sen täysin.
 
Mutta on tapahtumassa vyöry ja useampia ihmisiä joka päivä seisoo tiukasti omassa totuudessaan ja ravistaa pois heille tyrkytetyt projektiot, niiden kuvitelmat jotka katselevat tuomiten tai arvostellen. Tämä yksinoleminen on voimateko. Se ei merkitse, ettemme voi nauttia toisten seurasta. Mutta jos nojaamme liian raskaasti hyväksyntään emmekä riittävästi aitouden transformatiiviseen voimaan, meillä on vaarana kadottaa itsemme sosiaalisen paineen ja niiden yleisten perspektiivien hetteikköön, joita kaupataan kiistattomina totuuksina.
 
Pelko kontrolloi meitä hienovaraisilla tavoilla: järjen ja vastuun äänenä tai "maalaisjärjen" kuiskauksena. Se puhuu häpeästä ja vaatii meitä selittelemään itseämme. Se kertoo meille, ettemme voi selviytyä yksin maailmassa, jossa hyväksyntä on rajaton pääsy turvallisuuteen ja valtaan. Se osoittaa meille sudenkuopat, tunnustamatta sen iloista vapautta, ettei enää tarvitse piiloutua. Meidän täytyy ehkä kohdata tämä pelko tulevina kuukausina. Saatamme myös luiskahtaa takaisin joihinkin tunteisiin, jotka luulimme jo kukistaneemme. Mutta älä usko tuota valhetta! Juuri nämä kaiut ovat ovi vapautumiseen. Ne näyttävät meille, missä olemme seuranneet niin tiukasti toisten mielipiteitä, ettemme enää tunnista aitoa itseämme. Ne paljastavat, missä syvin haavoittuvuutemme on ja missä omanarvontuntomme on uhattuna. Näin ne kehottavat meitä hyväksymään pelon, uppoutumaan siihen ja antamaan sen virrata lävitsemme kuin vuorovesiaalto. Pysymällä tyynenä sen iskiessä otamme takaisin voimamme erottaa, mitkä pelot vain pienentävät meitä ja mitkä puhuvat sanoja, jotka meidän täytyy kuulla.
 
Laajentumalla syleilemään pelkoa sen sijaan, että kutistumme mukautumaan siihen, rampauttava pelko voi hitaasti muuntua hermostuneeksi innostukseksi ja huolestuneeksi mutta elävöittäväksi odotukseksi. Tällä tavalla löydämme rohkeutta sanoa "ei" sanottuamme vuosikymmeniä "kyllä" tai sanoa "en tiedä", kun pusketaan valitsemaan puoli. Vähitellen ja askel askeleelta, kun elämme täydemmin omaa totuuttamme, pelosta tulee inspiraatio – suuremman aitouden auguuri ja tilaisuus ruumiillistaa enemmän täysivaltainen itsemme.
 
Pelolla on tietenkin paikkansa, mutta ei heikentämässä itsenäisyyttämme. Siinä määrin kuin sallimme sen hallita vapaasti ja kyseenalaistamatta, se jatkaa meidän kutistamista ja väheksymistä. Saturnus ja Pluto vaativat, että on aika kohdata se, tunnustaa sen mahtava voima ja samalla transformoida se rohkeudeksi edessä olevalle tielle.
 
Sarah Varcas
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.