Onko sinullakin Upper Limit Problem?

On päiviä, jolloin katselet pankkitiliäsi, lainanhoitokulujasi ja kasvavaa laskupinoa pöydällä ja kylmä hiki nousee otsallesi. On päiviä, jolloin kerta toisensa jälkeen huomaat löytäväsi itsesi samasta tilanteesta ihmissuhteessasi, jossa sinun ylitse on kävelty, rajojasi rikottu ja haluaisit vain irti kaikesta. Pois. Joko kuolla tai lähteä kävelemään. On päiviä, jolloin venyt ja venyt, annat ja annat, vaikka tunnet itsesi rättiväsyneeksi ja tiedät tekeväsi kaiken oman hyvinvointisi kustannuksella. Kyllä tämä tästä vielä helpottaa... On päiviä, jolloin tiedät, että sinun ei kuulu tyytyä tähän, vaan unelmasi on suurempi kuin sinä, haluat todella muuttaa maailmaa ja tiedät että sinulla on paljon sanottavaa, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta et tunnu pääsevän puusta pitkälle.

Kuulostaako tutulta?

Jos löydät itsesi selittelemästä:

"No mutta kun asiat nyt on vain menneet näin"

"Ei tästä työstä nyt tämän enempää makseta"

"Kyllä kaikki muuttuu, kun vain elän sydämestäni ja olen rakastava ja ymmärtäväinen"

"Nyt on ollut vähän kaikenlaista"

"Kyllä sitä rahaa aina jostain tulee"

"Kun vielä tämän jaksan, niin..."                                                                              

...Niin luulen, että sinulla on Upper Limit Problem. Olet hulahtanut krooniseen selviytymis-moodiin ja hermojärjestelmäsi on vain tottunut niihin olosuhteisiin, joissa elät.

Olet tottunut SIETÄMÄÄN.

Siedät sitä, että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa, siedät kasvavia laskupinoja, siedät niukkuutta ja ainaista kitkuttamista, siedät huonoa kohtelua, siedät sitä, että sinun yli kävellään, ja siedät sitä, että et ota itseäsi niskasta kiinni ja ala muuttaa elämääsi niin, että se tukee sinua sen sijaan, että se hajottaa sinua ja syö energiaasi joka ikinen päivä.

Miksi SIEDÄT elämäsi olosuhteita, jotka eivät tunnu sinusta hyvältä? Miksi et salli itsellesi hyvää? Miksi rajoitat onneasi ja runsauden vastaanottamista elämääsi? Miksi tyydyt vähempään, kuin sinun pitäisi?

Minua tuli vastaan mielenkiintoinen kirja The Big Leap, jonka on kirjoittanut Gay Hendricks. Hän esittelee kirjassaan mielenkiintoisen psykologisen asetuksen nimeltään Upper Limit Problem. Hän sanoo, että meidän jokaisen sisällä on tietty yläraja, katto, joka estää meitä laajentumasta ja astumasta epämukavuusalueelle ja vastaanottamasta elämäämme lisää rakkautta, varallisuutta, menestystä ja onnellisuutta.

Tuo katto on koodautunut meihin niin vanhempien uskomuksista ja elämäntavasta, yhteiskunnan normeista, kuin myös omien kokemustemme pohjalta. Aina kun haluamme kasvaa tai muuttua, astua uuteen tulotasoon, kokea syvempää rakkautta, kokea onnellisuutta, tai menestyä elämässämme, törmäämme tuohon psykologiseen kattoon, joka saa meidät peruuttamaan ja pysymään vanhassa. Sietämään niitä olosuhteita, joissa elämme, vaikka ne olisivat meille vahingollisiakin. 

Gay Hendricks puhuu kirjassaan termostaatista, joka on meidän jokaisen sisällä. Riippuen mihin tuo termostaatti on säädetty, siedämme asioita kauemmin ja enemmän. Ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Tottakai elämässä on asioita, joissa meidän täytyy kehittää kärsivällisyyttä, olla pitkämielisiä ja yritettävä uudelleen. Mutta sitten on myös niitä asioita, joita meidän ei todellakaan tulisi sietää enää sekuntiakaan kauempaa. Nuo asiat saavat meidät kiehumaan raivosta kerta toisensa jälkeen, tuntemaan itsemme maan matoseksi, tai kerta kaikkiaan masentumaan ja tuntemaan olevamme tilanteiden uhreja. Annamme voimamme pois. Jos näin käy, termostaattimme on säädetty kovin matalalle, jolloin emme uskalla tavoitella uusia päämääriä, emme ylittää itseämme, emmekä astua epämukavuusalueelle, vaan luovutamme ja sopeudumme. Siedämme tilannetta, josta meidän olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten tai jossa meidän olisi täytynyt nousta itsemme yläpuolelle ja tarttua toimeen.

Annammeko totuttujen tapojen ja uskomusten ohjata meitä? Annammeko itsemme sietää asioiden huonoa laitaa vain, koska hermojärjestelmämme termostaatti on säädetty matalalle? 

Miten katon läpi murtaudutaan?

Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen askel itsemme ylittämiseen ja termostaatin korkeammalle säätämiseen on se, että tunnistaa, että 'Ups, tässä kohtaan nyt oman ylärajani. Mikä se on? Mikä minua pidättelee? Mikä sisäinen asetus minun täytyy purkaa?'. Jos haluan mennä sen läpi, minun täytyy säätää sisäistä "lämpötilaani" ja astua pois mukavuusalueelta. Minun täytyy kohdata pelkoni ja seurata sydäntäni, on se miten pelottavaa tahansa. Yleensä se vaatii kasvua, mutta monta kertaa olen saanut huomata, että se ei ollutkaan niin vaikeaa, mitä olin etukäteen ajatellut. 

Kyse on myös sen selvittämisestä, mitä todella Haluamme? Haluammeko muutosta todella? Monet meistä eivät edes tiedä, mitä todella haluamme. Elämme vain jatkuvassa päivien virrassa, samaa kaavaa toistaen, turtuneena tilanteeseen.

Jos haluamme muutosta, meidän täytyy tietää mitä haluamme.

Meidän ei edes tarvitse tietää lopputulosta eikä lopullista päämäärää, vaan tieto muutoksen tarpeesta ja ensimmäisen askeleen ottaminen riittää. Ensimmäisen askeleen ottamisesta käynnistyy lumipalloefekti, jonka jälkeen paluuta vanhaan ei ole. Olet jo luonut aivoihisi uusia ajatusratoja ja alkanut tietoisesti luomaan uutta. Uudet tilanteet ja uudet ajatukset tuovat uusia lopputuloksia. Olemme kirjaimellisesti Luojia.

Katon läpi menemiseen tarvitaan siis uudenlaista rohkeutta ja ajattelua, mutta myös oman hermojärjestelmämme päivitystä. Aina kun menemme epämukavuusalueelle, koko kehomme ja hermojärjestelmämme laittaa vastaan. Pienin mutta päättäväisin askelin, oman psyykkeemme uudelleen säätäen, sekä sisäiseen ohjaukseen luottaen pääsemme noista tilanteista läpi. Ennen kaikkea se vaatii TOIMIA. Yläraja ei poistu ajattelemalla eikä haaveilemalla. Se vaatii tietoista järjestäytymistä toimimaan uusilla tavoilla, tekemään asioita, joita ei aiemmin ole tehnyt, sekä jopa järjestämään oman päivärytminsä uudelleen, että saa koodattua hermojärjestelmänsä uudelleen.

Ihmissuhteissa se taas vaatii sitä, että uskallamme tunnustaa ensin itsellemme, mikä tilanteessa ei toimi, sekä avata sitten suumme ja kertoa toiselle sydämestämme käsin, miltä itsestämme oikeasti tuntuu - silläkin uhalla, että toinen loukkaantuu tai haluaa jopa erota. Mutta emmehän me halua viettää loppuelämäämme huonossa tilanteessa vain sen takia, että emme uskalla murtautua oman kattomme läpi? Mistä tiedämme, ettei katon yläpuolella odota meitä todellinen paratiisi?

Oman kokemukseni mukaan oman katon ylittämiseen tarvitaan myös tulienergiaa ja jopa pyhää raivoa. Sitä, että saan sanottua itselleni, että "NO MORE! En siedä tätä tilannetta enää yhtään pidempään, vaan tähän täytyy tulla muutos!" Ja sitten tartun toimeen. Liian usein olemme vain kilttejä, sopeutuvaisia, tilanteissa äärimmilleen venyviä ja totuutta väisteleviä kissanpentuja, kun meidän pitäisi astua omaan leijonan voimaamme!

Kuulostaako tutulta? Täytyykö sinun murtautua oman kattosi läpi?

Jos täytyy, niin kutsun sinut mukaan Pyhä Raivo Transmissio Workshoppiin, jossa pääsemme työstämään tätä teemaa yhdessä, ylittämään sisäisen kattomme ja asettumaan uuteen, totuudenmukaiseen ja voimaantuneeseen elämään! 

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN TÄÄLLÄ: https://www.pyhanainen.com/pyha-raivo-transmissio-2-osainen

Leijonatarvoimassa kanssasi,

Deepthi