Pyhitä Ihmissuhteesi Seremonia Pe 29.03.2024 klo 18-19 ♥ Ilmoittaudu mukaan
Etusivu Täydenkuun Seremoniat Temppeli Koulutukset Musiikki Kirjat ValoVesi Revoluutio Palautteita Meistä Yhteys Liity postituslistalle Kirjaudu sisään

Sielunkasvun superkesä edessä - Planeettojen peruutusten sarja alkaa tällä viikolla

May 12, 2020

 

Kuva: Shawn Reeder 

 

"You own the entire universe! Throw away the begging bowl of your ego, and look for the treasure hidden within you." ~Amma 

 

Kevät on jo pitkällä ja olemme eläneet historiallisia muutoksen aikoja koko tämän vuoden ajan. Itse tykkään tarkastella asioita myös astrologian näkökulmasta, ja usein huomaankin yhtäläisyyksiä sen välillä, mitä planetaarisesti on meneillään, ja mitä koemme kollektiivisesti ja henkilökohtaisissa elämissämme täällä maan päällä. Pyhä Nainen Akatemian FB-ryhmässä olenkin tehnyt useita intuitiivisia videoita ajan energioista.

Vuosi 2020 alkoi Saturnuksen ja Pluton yhtymällä, mikä antoi vahvan virityksen tälle vuodelle sekä myös tuleville lähivuosille. Olemme todella rakentamassa kultaista aikaa nyt, kun niin moni asia...

Jatka lukemista...

Kaaoksesta Uuteen Aikaan ~ Enkelten 3 ohjetta ihmiskunnalle

Apr 21, 2020

Elämme historiallisia ja monumentaalisia aikoja juuri nyt. Aikoja, jotka ravistelevat elämämme perusasetuksia, haastavat meitä katsomaan asioita korkeammasta perspektiivistä käsin sekä näyttävät meille sisäisen tilamme. Ne, jotka ovat perustaneet elämänsä ulkoiseen turvallisuuteen, eli pelkkään rahaa, omaisuuteen tai statukseen, saattavat kokea nämä ajat todella haastavina. Ne, jotka ovat puolestaan alkaneet etsiä elämäänsä henkisempää pohjaa tai ovat olleet henkisellä polulla jo kauemmin, saattavat löytää sisimmästään yllättävääkin turvallisuuden ja seesteisyyden tunnetta, vaikka ulkoista maailmaamme nyt horjutettaisiinkin. Ja sitten on tietysti kaikenlaisia kokemuksia myös tältä väliltä.

Kun maailmamme on näin isossa muutospyörässä mitä se nyt on, se...

Jatka lukemista...

Walling: Et ole kuolemassa - Kyse on Schumannin resonanssista

Apr 01, 2020

Kirjoittanut Michelle Walling (www.howtoexitthematrix.com)
9.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Enää maan päällä ei ole ainuttakaan ihmistä, joka ei ole tuntenut jonkinlaista kummallista ja odottamatonta fyysistä oiretta, joka tekee hänen olonsa epämukavaksi. Monet eivät tiedä, miksi tätä tapahtuu, ja jotkut menevät lääkäriin havaitakseen, ettei heissä ole mitään vikaa. Lääkärit vuorostaan oivaltavat, että näyttää olevan jokin odottamattomien psykosomaattisten tapahtumien ilmiö. On tieteellinen todiste siitä, että planeetalla tapahtuu tällä hetkellä jotain, mikä sotkee suunnitelmat, ja tämä todiste tulee venäläisiltä nettisivuilta, jotka seuraavat Schumannin resonanssia.

Mikä Schumannin resonanssi on? 

Schumannin resonanssi on globaalista...

Jatka lukemista...

11 Vinkkiä valoisamman elämän alkuun

Aug 09, 2019

Heii siskoni,

Elätkö elämää, jossa sinusta tuntuu, että et jaksa enää? Elämäsi on yhtä suorittamista ja oravanpyörää, etkä tiedä miten siitä pääsisi ulos? Tunnet ehkä, että elät keskellä helvettiä, ja vain huudat sisäisesti, että eikö tämä kärsimys lopu ikinä. Mitä järkeä missään on?

Paljonkin.

Elämällä on sinulle viesti:

On tullut sinun aikasi olla itsellesi rehellinen ja lempeä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Mistä tiedän sen?

Minä olin kerran sinun tilanteessasi. Elämäni näytti eteenpäin katsottuna pelkältä mustalta, enkä nähnyt hyvää edes menneisyydessäni. Oli eräs kaunis kesäilta, ja seisoin mikrofoni kädessäni keskellä esiintymislavaa jossain...

Jatka lukemista...

Äidin Aika

Apr 18, 2019

Rakas Siskoni,

Kuvittele maailma, jossa saat ilmentää itseäsi kokonaisvaltaisesti ja sitä juhlitaan, arvostetaan ja siihen kannustetaan joka taholta. Kannat syvää näkemisen ja aistimisen taitoa, ja käytät niitä korkeimpaan hyvään, sekä itsesi että kaikkien muidenkin hyväksi. Elät harmoniassa luonnon, itsesi, kehosi ja muiden ihmisten kanssa. Aistit energioita ja elät niitä kuunnellen ja omat rajasi tuntien. Tiedät milloin on aika levätä, milloin toimia. Lepo tarkoittaa sinulle rentoutumista vaikkapa luonnon äärellä, ystävien kanssa olemista tai hiljaisuudesta nauttimista. Toiminta puolestaan kumpuaa sinulla rakkaudesta ja harmoniasta, jossa tiedät, että kaikelle on jumalallinen ajoituksensa ja tarkoituksensa. Olet jumalallisen rakkauden sivellin.

Ihmissuhteesi ovat harmonisia, koska olet rehellinen itsellesi ja tunnoillesi, ja kommunikoit ne...

Jatka lukemista...

Timanttimaan Uudet Koodit - Uusi jumalallinen ihminen syntyy

Mar 27, 2019

"Sinä olet tullut tänne täydellistämään Puhtaan, Jumalallisen Olemuksesi ja elämään autuaallisena kanssaluojattarena Valossa." Deepthi

 

Olemme ihmiskuntana keskellä suurta muutosta, jossa olemme kohoamassa karkeista pelon ja erillisyyden energioista hienovärähteisempiin ykseyden ja rakkauden värähtelyihin ja kokemukseen. Jo tuhansia vuosia sitten on pystytty näkemään tietyt tähtilinjaukset, joiden perusteella nähtiin, että tämä aika, meidän aikamme on se aika, jolloin ihmiskunta tulee käymään läpi ison tietoisuudenmuutoksen. Vanhat karkeammat toimintatavat väistyvät ja keskellemme laskeutuu harmonisempi ja rakkauden täyteisempi maailma - meidän jokaisen sydäntietoisuuden avautumisen kautta.

Siirtyessämme Kalojen ajalta Vesimiehen ajalle käymme läpi transformaatioprosessin, jossa havahdumme...

Jatka lukemista...

Pyhän Naisen Vuosiennusteet 2019

Jan 24, 2019

Tammikuu

Valon Portaali

"Hän liukuu siivillään läpi ajan ja paikan"

Pyhä Nainen on sisäisesti vapaa nyt ja aina. Hänen todellisuudessaan ei ole aikaa eikä paikkaa lineaarisessa mielessä, vaan hänelle universumi toimii spiraalin muodossa. Kaikki tapahtuu multidimensionaalisessa maailmankaikkeudessa, jossa hän pystyy palaamaan mihin tahansa hetkeen menneisyydessä tai suunnata tietoisuutensa miten pitkälle tulevaisuuteen saakka hän vain haluaa. Mitä tahansa asioita hän tässä hetkessä kokeekin, hän pystyy muuntamaan ja parantamaan niiden alkujuurta, jos on tarve. Hän tiedostaa hyvin kirkkaasti, että hän ei ole minkään ajatuksen, tapahtuman tai ihmissuhteen uhri. Hän kokoaa voimansa ja ottaa itse vastuun omasta olemuksestaan ja elämästään. Hän voi mennä mielikuvissaan ja tietoisuutensa avulla vaikka entisiin elämiin saakka,...

Jatka lukemista...

Pyhä Nainen Akatemian visio ja missio

Oct 11, 2018

Rakas siskoni, lämpimästi tervetuloa Pyhä Nainen Akatemian sivulle!

Löysit tänne, koska olet ehkä käymässä läpi isompaa elämänmuutosta, haet vastausta siihen, että mikä on elämän tarkoitus, olet ehkä havahtunut henkisesti tai ylipäätään tiedät intuitiivisesti sisälläsi, että "on jotain muutakin", mitä et ehkä osaa sanoittaa vielä. Ympärilläsi olevat perusrakenteet saattavat tuntua "loppuunkalutuilta", mikään ei oikein enää innosta, ja tuntuu, että vain juokset elämää läpi päivästä toiseen tuntien, että sinun "todellinen elämäsi" on "tuolla jossain". Rakas siskoni, et ole yksin.

Elämme ajassa, jossa yhä useampi ihminen ja etenkin nainen havahtuu nyt kyselemään itseltään pintaa syvemmälle meneviä...

Jatka lukemista...
Close

50% Ladattu

Pian valmista!

Täytä alle tietosi ja saat ladattua Sydämenpolun Teesit omaksesi. Samalla liityt automaattisesti myös sähköpostituslistallemme, ja saat ensimmäisenä tiedon uusista Pyhä Nainen Akatemian & Deepthi Musicin  tapahtumista.